Paljastuksia

26.10.06

55. paljastus

Tunsin valtavan piston sydämessäni. Vaimosta tuntuu varmasti kutakuinkin tältä.
Haluan ottaa asian puheeksi vaimon kanssa, johtaa se sitten mihin tahansa. En haluaisi tätä tyhjyyttä, mutta pelottaa mitä tulee vastaan jos avaan oven. En haluaisi että mikään muuttuu, ja silti en toivo mitään enempää.

Töissä menee päin persettä. Asiakkaat on valittaneet minusta ja jutut kiertää. Yritän pitää matalaa profiilia.

12.10.06

54. paljastus

Näin unta naispuolisesta työkaverista. Meillä oli unessa varsin kivaa ja villiä. Nam.
Olen aina ollut sitä mieltä, että unet kannattaa jakaa niissä esiintyneiden henkilöiden kanssa, joten erään tylsän palaverin jälkeen sanoin tälle blondille että hän oli päässyt uneeni. Yhtäkkiä huomaan, että minulle flirttaillaan ihan suoraan.
Tästä voi vielä tulla jotain.

8.10.06

53. paljastus

Töissä pidettiin naispuolisen työkaverin läksiäisiä. Tämä säpäkkä mimmi lähti kilpailijalle töihin, mutta sitä ei osattu meillä surra. Tuskin se älyäisi viedä mitään tärkeää mukanaan. Minä suren sitä, että hyvä bilekaveri lähti. Meillä on ollut yhdessä hauskaa useissa firman bileissä, välillä meno on ollut aika villiäkin ja juorut ovat kulkeneet. Vaan eivät kulje näiden läksiäisten jälkeen, sillä minut "unohdettiin" kutsua, koska olen juuri vaihtanut osastoa ja hommia. Ärsyttävää.

1.10.06

52. paljastus

Amsterdamissa kävimme vaimon kanssa seksikaupassa. Siinä ainoassa, joka ei ollut suttuinen ja joka oli maantasalla eikä jossain pimeässä kellariluolassa.
Myyjä oli komea mies, vaimon mieleen ja ystävälliset sanat häneltä rauhoittivat hermostunutta vaimoani. Tutustuimme valikoimaan hitaasti ja rauhallisesti, vaimoa hihitytti.

Päädyimme sisustuksellisistä syistä tähän. Myyjä suositteli liukuvoidetta, mutta mihin sitä terve ihminen tarvitsee? Vaimo oli lotisevan märkä jo pelkästä ajatuksesta.

Sitten kiirehdimme pikapikaa hotellille laitetta testaamaan ja kyllähän se toimi. Yhdet patterit höylättiin loppuun samantien. Polviini kului kipeät hankaumat.

Sillä panokerralla en ajatellut ketään muuta.